Kesä 2022 oli monessakin mielessä yksi viime aikojen kuumimmista taidekesistä. Monet tapahtumat availivat varovasti muutaman pandemiavuoden jälkeen, ja samalle kesälle osuivat niin Venetsian Biennaali, viiden vuoden välein järjestettävä Documenta kuin eurooppalainen kiertolaisbiennaali Manifestakin.
Pyhä tarkoituksemme oli kiertää ne kaikki, missä emme ihan onnistuneet. Vierailimme silti Venetsiassa, Art Baselissa, Documentassa ja Berliinin biennaalissa. Olihan sitä siinäkin sulateltavaa, varsinkin kun useammassakin tapahtumassa oli paljonkin aiemmasta poikkeavaa. Tämänkertainen arkilounaamme alkaa varovasti purkaa sitä, millaisia odotuksia meillä oli ja miten ne toteutuivat. Tulemme käsittelemään kesän taidemuistoja vielä moneen kertaan. Julkaisematonta materiaaliakin riittää vielä pitkään, varsinkin kun pyrimme höystämään sitä keskusteluin.
Mutta ensin kuitenkin ruoka ja juoma. Tean toiveesta ja kesämuistoihin sopivasti lounaaksi tehtiin chèvre-salaatti.
Ensimmäisellä arkilounaallamme nautimme Karl Mayn Rieslingiä. Sitä ostellessa Alkon myyjä mainitsi, että myös saman valmistajan Pinot Noir on erinomaista. Joten sehän pääsi testiin heti perään, arvelimmehan sen istuvan hyvin vuohenjuustosalaatin ja taidemuistojen oheen.
Sitten muistoihin. Art Basel oli luonut nahkansa pandemian jälkeen mainiosti, se oli lähes ennallaan. Venetsia oli meille suuri pettymys. Kuten Documentakin, täysin toisella tavalla vain. On mielenkiintoista miten valtavaa polarisaatiota nykytaiteen sisällekin mahtuu. Ilmiössä on puolensa. Helpolla se ei taiteenystävää silti päästä.
Me emme ole akateemisesti koulutettuja taiteilijoita emmekä taiteentutkijoita. Aina välillä mietimme, millä mandaatilla katsomme voivamme taidetta arvioida. Sitten tulemme järkiimme ja toteamme, että maailma tarvitsee kipeämmin avoimia kulmia taiteeseen kuin lisää taiteen sisäistä vispausta. Tea avaa oheisessa klipissä hieman omia taustojaan ja suhdettaan taiteeseen.
Vaikka La Biennale ja Documenta jättivätkin kaipaamaan enemmän suuria taidekokemuksia, emme voi mitenkään ohittaa ajankohtaista merkkitapausta kotimaisen taiteen kentällä. Nimittäin äskettäin avautunutta Markus Copperin suurta muistonäyttelyä Kiasmassa. Copperin elämäntyötä hienosti leikkaava näyttely ei kalpene ainakin Euroopan keskeisimpiin taidetapahtumiin verrattuna. Ja se on kyllä merkittävä saavutus millä mittareilla tahansa.
Aina ei siis tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Aiomme silti vastakin käydä nuohoamassa merkittävimmät taidetapahtumat Euroopassa. Junalla tai muulla mahdollisimman ilmastoystävällisellä tavalla tietenkin.