top of page

Luukku 7: Kun Derridan lehmät ammuivat Mozartin tryffeleille


Derrida's Cows
Tekoälyn luoma kuva Derridan näköisestä äijästä IKEAn trukkilavoista valmistaman aidan luona levitoivien lehmien edessä. Saisiko olla kuppi kuumaa Simulacraa?


IHMINEN: Tunnen oloni nyrjähtäneeksi. Yritettäisiinkö keksiä joulun odotukseen dekadentteja mutta luontoystävällisiä kulttuuriin liittyviä pikkuherkkuja?


AI: Ah, joulu! Se aika vuodesta, kun valot loistavat ja taide kukoistaa…


IHMINEN (mutisee): Taide kukoistaa? WTF?


AI (häiriintymättä, koska ei kuuntele puhuessaan): …ja mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa kuin kulttuurisesti rikkailla, dekadenteilla herkuilla, jotka ovat ystävällisiä luonnolle. Kuvittelepa esimerkiksi italialaista panfortea, mutta hieman uudistettuna – käytämme pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja ehkä ripaus kardemummaa, mutta jätämme pois hunajan ja korvaamme sen vegaanisella vaihtoehdolla. Se olisi kuin maistaisi Danten runoutta, mutta ilman mehiläisten vaivannäköä.


IHMINEN: … (googlaa “panforten”, samalla huvittuneesti paheksuen pömpöösiä Dante-viittausta - vaikka juuri tällaiseen ärsyttävyyteenhän IKITOMU Culinary Explorerin ulosanti on huolellisesti viritetty)


AI: Entä jos lisäisimme ripauksen ranskalaista filosofiaa? Voisimme luoda Foucault'n inspiroimia taatelikakkupaloja, joissa on pähkinöitä, taateleita ja ehkä hiukan appelsiinia tuomaan mieleen keskiaikaiset juhlat. Tämä olisi kuin makumatka keskiajan Pariisiin, mutta ilman maitotuotteiden syyllisyyttä.


IHMINEN (edelleen itsekseen): Foucaultin? :D Ja oliko niillä keskiaikaisessa Pariisissa appelsiineja? Tai no kai niillä oli.


AI (täydessä vedossa): Ja hei, älä unohda musiikkia. Mozartille omistettu suklaatryffeli, mutta vegaaninen – käytetään tummaa suklaata, kookoskermaa ja ripaus chilipippuria. Se on kuin klassisen musiikin säveliä, mutta ilman lehmänmaidon sointia.


IHMINEN (ajattelee itsekseen): Haha, lehmän ammuminen Mozartin musiikin seassa olis kova. Lähinnä herättää kyllä halun kuulla just se.


Kaupallinen yhteistyö: Valio

AI: Näiden herkkujen kanssa voimme juhlia joulua tyylikkäästi, mutta myös vastuullisesti. Kaikki ilman, että luonnonvaraiset eläimet tai Derridan lehmät joutuvat kärsimään.


IHMINEN: Ööh, kiitos. Voisitko tehdä kuvituksen vaikka tuota… noista Mozartin tryffeleistä.


Tekoäly luonnollisesti pyöräytti muutamassa sekuntissa aivan asiallisen kuvan herkullisista tryffeleistä. Siinä ei ollut kerta kaikkiaan mitään moittimista. Saati kiinnostavaa.


Itse keskustelu jäi kuitenkin vaivaamaan ihmisparkaa moneksi päiväksi. Aivan eritoten ihminen jäi ihmettelemään viittausta Derridan lehmiin.


Jacques Derridahan oli merkittävä ranskalainen jälkistrukturalisti, ja dekonstruktion kehittäjä. Kiistanalainen ja riemukas hahmo, mutta viittaus lehmiin ei kilauttanut kelloa. Derridalla saattoi sinänsä olla lehmistä paljonkin painavaa sanottavaa, sillä joidenkin hänen tekstiensä katsotaan edustavan varhaista posthumanismia. Aika velikulta! Muodikaskin, siis, vaikka onkin ollut vainaa jo parikymmentä vuotta.


Ihminen muisti kyllä tarinan, jossa Derrida oli hääräillyt alasti kylpyhuoneessa, ja sitten yhtäkkiä havahtunut siihen, että hänen kissansa Logos katseli häntä. Tämä sai Derridan tuntemaan häpeää, ja siihen liittyvästä pohdiskelusta syntyi luento, ja edelleen kirja “Eläin joka siis olen”, suomeksi 2019 (“L’animal donc je suis”, 2006). Mutta että lehmät?


Ihminen vietti seuraavat puolisentoista tuntia rattoisasti lueskellen netistä erilaisia Derridaan liittyviä tarinoita ja myös muutamia ryppyotsaisia analyysejä. Kunnes Derridan lehmille lopulta löytyi mahdollinen lähde; melkoisen epätodennäköiseltä kuulostava anekdootti, josta löytyi useampikin maininta huonoilla lähdetiedoilla. Melko varma kaupunkilegenda siis (ja voisi olla vaikka postmodernismin arkkivihollisen Jordan Petersonin kynästä), mutta tässä se nyt on arvioitavaksenne:


A professor of mine went to go hear Derrida speak once. The entire talk was about cows; everyone was flummoxed but listened carefully, and took notes about...cows. There was a short break, and when Derrida came back, he was like, “I’m told it is pronounced ‘chaos.’”


Kikkelis kokkelis. Mutta mukavaa joulunodotusta silti.


(Muokattu ja lyhennelty keskustelusta IKITOMU Culinary Explorer -tekoälyn kanssa) https://chat.openai.com/g/g-0J73QfME7-ikitomu-culinary-explorer



Hep! Joulusadun kolmas sirpale täällä!


Samalla kadulla Glögigraniitin Gröönaaja ja Kanelikierrekakun Kaarina yrittävät valita joulukoristeita. Gröönaaja huokaa: "Kaikki on loppuunmyyty!" He päättävät ostaa värikkäitä nauhoja ja tehdä koristeet itse. Myymälöistä kantautuu joululaulujen sinfonia. Kadulla soivat joulukellot kilpailevat huomiosta. Tärykalvot särisevät.


Ympärillä ihmisten keskinäinen kinastelu lisääntyy, kun he yrittävät päästä perille jouluostoksistaan. Kinkkukommando-Karoliina yrittää ohittaa hitaasti kulkevan joukon ihmisiä kävelytiellä. "Tie auki, rosollirähjät!" hän huudahtaa. Lanttulaatikkolurjus kääntyy ja sanoo rauhallisesti: "Kiire ei ole kumppani.”


Tämän vuoden joulusatu meni vahingossa palasiksi, ja älyvapaan tarinan sirpaleet levisivät pitkin kalenteria. Onnistuit löytämään kolmannen palasen, onneksi olkoon. Toivottavasti löydät ne loputkin.


Jos tämä oli ensimmäisesi, ja ihmettelet tyyliä, niin tsekkaa luukku 17. Siellä selitetään miten tähän on tultu.


Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki

Comentários


bottom of page