Olet aika epeli jos onnistut säntäilemään jouluruuhkassa osumatta kertaakaan kirjakauppaan.
Tietenkin käyt kirjakaupassa. Kaikkihan joulun alla kirjakaupassa käyvät.
Jouluostoksilla tulee myös kaivattua jotakin pientä syötävää. Pikaruokapaikat pullistelevat liipasinherkkiä lahjanmetsästäjiä. Mitä sitä sitten muka söisi, ja missä? Samoja ketjuravintoloita, samaa ilotonta teollista murkinaa, ja juomaksi sokeria.
Mutta kuvittele jos olisitkin Dublinissa 16.6.1904, kuten muuan Leopold Bloom. Hänen valintansa pikku lounaaksi ei ollutkaan litistynyt juustohampurilainen McDonaldsilla (ja kuinka olisikaan voinut, kun kyseinen ikoninen purilaistehdas perustettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, ihan eri mantereellakin). Ehei, Leopold käveli sisään Davy Byrnen pubiin ja tilasi gorgonzolaa leivälleen, ja lasin burgundia. Ai jai! Voisipa noin vain yhä tilata, juusto edellä, ostoskeskuksen kuppilassa. Ja burgundia vielä. Kelpo Leopold!
Jos kuka on viettänyt aikaansa Joycen Ulysseksen käytävillä maleksien, arvaakin mitä seuraavaksi tapahtuu. Tai no seuraavaksi, joidenkin kymmenien sivunkääntämien kuluttua siitä, kun Bloom saa leipänsä viipaloitua. Kyllä: Leopoldin suolistossa alkaa kuplia. Budgundia hän siitä syyttää. Onneksi sattuu Bloom jo tallustamaan katua, ja sopivasti kolistelee raitiovaunukin ohi.
Kas näin sivistyneen hillitysti hän (Joycen mukaan) vapautuu paineistaan, raitiovaunun metelissä, kenenkään huomaamatta:
Pprrpffrrppffff.
Siinä sinulle loistava kaunokirjallinen anekdootti Kansallisteatterin lämpiössä kerrottavaksi! Siinäkin tapauksessa, ettet sattuisi kyseistä merkkiteosta varsinaisesti ulkoa osaamaan.
Ja kerronpa vielä senkin, että McDonaldsissa alkujaan kehitettiin mahdollisimman tehokas tapa kasata ja ampua ulos ovesta hampurilaisia, jotka maksoivat aluksi 15 senttiä kappale. Bloom taas vätysteli kuppilassa keskellä päivää, ja maksoi ateriastaan seitsemän penniä. Mitäkö siitä? Ei erikoisempia. Mutta hyvähän se on olla perillä asioista.
No niin, hus. Eivät ne itsestään pakettiin hyppää, ne kirjat.