top of page

Venetsian biennaali – pilalla?



Ensimmäisen päivän jälkeen jaksoimme vielä uskoa, että emme vain vielä ymmärtäneet kuratoidun "The Milk of Dreams" -kokonaisuuden nerokasta pohja-ajatusta. Suurin osa kansallisista paviljongeista kyllä toimi odotetulla, ja siis myös paikoitellen yllätyksellisellä tavalla. Lopulta oli pakko antaa periksi ja todeta, että kuraattorin näkemys oli yksinkertaisesti liian kaukana meidän odotuksistamme. Toki seassa oli muutamia hyviäkin taiteilijoita ja töitä. Kuvaavaa on, että yhden näyttelyn suosikeistamme, Miriam Cahnin, nurkkaus tuntui pieneltä yksityisnäyttelyltä biennaalisopan keskellä.


Pohdimme paljon sitä, voisiko vika olla meissä itsessämme. Ehkä olimme jotenkin nykytaidevastaisella tuulella? Ehkä emme vain ymmärtäneet näyttelyn hienoutta? Toisaalta seuraamme taidetta melko runsaasti ja täälläkin suuri osa kansallisista paviljongeista nostatti innostavia elämyksiä ja ajatuksia. Päänäyttely sen sijaan ihan yksinkertaisesti ei vain lähtenyt meille toimimaan. Julkaisemme, heti kun ehdimme, tähän alle tarkempia perustelujamme ja pohdintojamme siitä, mikä tarkalleen Venetsian biennaalissa 2022 meitä niin nyppi. Pysy siis kuulolla!




Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page