Tajusimme pari päivää ennen tapahtumaa, että IKITOMUn studio on keskellä Kallio Block Partyn aluetta. Pitihän sitä hyödyntää!
Muutama vuosi sitten huomasimme puolivahingossa, että kaikkien ennakko-odotustemme vastaisesti jotkut salmiakkikarkit itse asiassa sopivat yhteen ainakin silloin testattavanamme olleen Katse-roseen kanssa. Havainnolle tuli nyt käyttöä: päätimme, että osuutemme juhlahumuun olisi viinin ja salmiakin yhteismaistatus.

Tuumasta toimeen. Lähes olemattomasta aikataulusta huolimatta onnistuimme hankkimaan melko monipuolisen valikoiman viinejä -- ja ostimme pari kiloa sekalaisia salmiakkeja. Sitten vain ovet auki ja jengiä sisään :)
Maistatus oli erittäin menestyksekäs: reilun neljän tunnin ajan emme ehtineet muuta kuin tekemään maistatuksia. Suurin osa maisteluista tehtiin Facebook-livenä, joten ne ovat näkyvissä fesekanavallamme vielä jonkin aikaa.
Teimme maistelusta koosteen, joka toistaa erinomaisesti iloisen ja välittömän tunnelman. Ennakoimme näkevämme runsaasti inhon ja kauhun ilmeitä — ja mitä sitä kiistämään, nähtiin niitäkin — mutta paljon odottamaamme vähemmän. Ihmiset löysivät viineistä ja salmiakeista hurjan määrän nyansseja, ja jopa muutaman erinomaisen makuparin. Äimistyttävää! Koska ennakkotietojen vastaisesti viinit ja salmiakki todella tuntuvat sopivan yhteen, tulemme tekemään yksittäisille viineille omistettuja erikoisjaksoja. Esittelemme niissä salmiakkien ja viinien jaloimmat kohtaamiset. Näin voit oikaista hieman omissa kokeiluissasi — ja järjestää vaikka viini-salmiakki-juhlat epäuskoisille ystävillesi :)
Kas tässä kooste:
Ja tässä vielä Tarun terveiset heti menestyksekkään maistelun jälkeen Kallio Block Partya juhlivalta Pengerkadulta studiomme edestä.
Lämmin kiitos kaikille osallistuneille ja tietenkin myös viinien edustajille ja maahantuojille!
PS: Jos et malta odottaa raporttejamme ja ryntäät testailemaan viini-salmiakki-yhdistelmiä omin päin, vinkkaa meille parhaat löytösi. Oikein hyvät löydöt saatamme jopa palkita :)