• IKITOMU

Mitä ukit edellä?


Ukkini oli kiertotalouden edelläkävijä. Niin tosin olivat sotien jälkeen kaikki muutkin. Suomessa korjattiin ja uudelleenkäytettiin vanhaa erittäin ansiokkaasti.


Tästä pöydästä ukkini kuitenkin ansaitsee erityismaininnan. Hän toimi isännöitsijänä Nokian myllyssä, jonka koneet uusittiin lähes kokonaan aivan 50-luvun alussa.


Yksi uusista myllykoneista saapui hienossa puulaatikossa. Ukki näki pakkausmateriaalissa huvilansa oleskelutilan pöydän. Hän piirsi laatikon kylkeen haluamansa muodon ja sahautti siitä pöytälevyn.


Pöydän jalat ovat vuosien varrella valitettavasti rikkoutuneet. Yhden muuton yhteydessä ruuvasin siihen käyttämättömiksi jääneet IKEA-jalat, muka "väliaikaisesti". Eivät ne erityisen hienot ole, mutta sentään kierrätyskamaa nekin. Vanha pöytälevy on hieman halkeillut, mutta ei se minusta mitenkään haittaa. 70 vuotta vanha kiertotalouspöytä on minulla kovassa käytössä.


Ukkini nuoruudessa korjaaminen ja uusiokäyttö ei ollut trendikästä, vaan arkielämää. Sellaiseen palaaminen on asennekysymys. Turha pelätä että se maagisesti palauttaisi meidät mustavalkotelevision aikaan. Päinvastoin. Kiertotalous hillitsee hengästyttävää kulutushysteriaa ja parantaa elämänlaatua. Eikä kyse ole kuin pienestä ajattelutavan muutoksesta. Pitäisikö sitä kokeilla?

In Finnish

  • Twitter
  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn
  • Vimeo
  • YouTube

Newsletter

In English

  • Twitter
  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn
  • Vimeo
  • YouTube

©2020 BY IKITOMU.COM