Laatuviinejä Nadan pikkuruiselta perhetilalta

Perheensä viinitilaa (nadagiuseppe.it) edustanut Enrico Nada pistäytyi kesäkuussa Helsingissä Mr. Nebbiolon järjestämässä maistelutilaisuudessa. Hän esitteli Nadan viinejä kiinnostuneille viini- ja ravintola-ammattilaisille, ja kertoi samalla IKITOMUlle näkemyksiään Piemonten viineistä yleisemminkin.


Enrico myös muistutti, että jokaisen viinipullon takaa löytyy myös sen tuottaja, joka on aina paras henkilö kertomaan viinistä. Kuten huippukokit tai taiteilijat, myös viinin tuottajat ovat vastuussa valinnoista jotka viinin tekevät ja tuntevat kaikki tuotteensa salaisuudet.


Kenties hieman yllättäenkin suomalaiset ovat hänen mielestään viinintuntijoina jopa monia muita kansallisuuksia parempia. Siihen on hänen mukaansa monta syytä, joista yksi saattaa olla ilmasto: täällä on perinteisesti ollut helppo valita nautittavaksi juuri punaviinejä.


Keskeisin haaste Enricon mielestä on tietenkin ilmastonmuutos. Se näkyy viinitiloilla jo selvästi, ja muutoksen tahti pelottaa. Tähän asti alueen viinit ovat pystyneet kompensoimaan laadulla, mutta lähivuosina tai vuosikymmeninä tilanteet alkavat muuttua toden teolla hankaliksi. Enrico peräänkuuluttaa kaikkien yhteisiä toimia tilanteen hillitsemiseksi.


Maistelutilaisuuden Helsingissä järjesti kumppanimme Mr Nebbiolo. Toisena viinintuottajavieraana ollut Enrico Nada edustaa perheensä viinitalo Nada Giuseppea, jonka viinejä löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta. Toisinaan niitä näkee hyllyssäkin. Ainakin tätä julkaistessa Nadan Langhe Nebbioloa oli useammassa kymmenessä Alkossa hyllytavaranakin. Kannattaa tarkistaa!

Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki