Durat on suomalainen yritys, joka valmistaa kierrätysmuovista design-tuotteita ja komposiittimateriaalia. Firma on kiertotalouden aito pioneeri, jonka tuotekehityksen lähtökohtana jo yli kolmekymmentä vuotta sitten oli vähentää kaatopaikalle päätyvää muovijätettä.
Ei siis ole suuri yllätys, että myös yrityksen henkilöstö pyrkii aktiivisesti edistämään ilmasto- ja luontotavoitteita joka rintamalla. 2019 teimme pienen klassiseksi muodostuneen jutun toimitusjohtaja Heikki Karppisen junamatkasta messuille Amsterdamiin. Hän on melko tiheästi jatkanut liikematkailua junalla Euroopassa sen jälkeenkin.
Tänä vuonna Karppinen päätti ensimmäistä kertaa houkutella markkinointitiiminsä Milanon messuille junalla. Matkustimme duratilaisten mukana Hampuriin asti ja teimme reissutunnelmista sarjan minidokkareita. Ensimmäisessä klipissä lähtötunnelmia Turun Viking-terminaalista.
Junamatkalla Tukholmasta Hampuriin oli hyvää aikaa haastatella duratilaisia matkustusmuodon hyvistä ja huonoista puolista. Toimitusjohtaja Karppinen kertoili miksi päätyi hitaaseen ja kalliiseen matkustusmuotoon ja miten ajatus otettiin vastaan työntekijöiden ja asiakkaiden keskuudessa.
On selvää, että varsinkin perheellisiltä hidas matkanteko vaatii uhrauksia ja erityisjärjestelyjä. Mari Lehtinen vetää Duratin some-markkinointia, mutta on myös 4- ja 7-vuotiaiden lasten äiti. Miten hän sai soviteltua messumatkan lapsiperhearkeensa?
(Seuraava osa taas muutaman päivän kuluttua. Seuraa meitä TikTokissa, Instagramissa tai Facebookissa niin pysyt perillä uusista julkaisuista!)
IKITOMU arvostaa Duratin määrätietoista ponnistelua kiertotalouden edistämiseksi. Olemme vuosien varrella tehneet Duratista useammankin jutun sekä myös toteuttaneet heidän kanssaan monenlaisia yhteistyöhankkeita ja tehneet heille ihan tilaustöitäkin. IKITOMUn jutut ovat journalistisesti omiamme, mutta Durat on myös kaupallinen kumppanimme, mikä avoimmuuden hengessä mainittakoon :)