top of page

IKITOMUn taidekesä 2019: Turku


Turku on varsinkin tänä kesänä huikean eloisa taidekaupunki. Tuntuu että tapahtumia ja uusia näyttelytiloja tai muuten uutta kiinnostavaa liikehdintää on joka paikassa.

Nopea ehtii vielä juuri ja juuri käydä katsomassa "witching hour" -näyttelyn galleria Titanikissa. Se on auki vielä tämän viikon, 28.7. asti.

Turun taidemuseossa jatkaa hieno valokuvaukseen ja ylipäänsä kuvan estetiikkaan vahvasti vaikuttanut Imogen Cunningham. Näyttely on auki pitkälle syyskuuhun. Samalla kannattaa kiivetä yläkertaan tsekkaamaan mainio kokoelmanäyttely jossa tuttujen klassikkoteosten rinnalla nähdään uudempia hankitoja sekä äimistelemään Jenni Yppärilän kolmiulotteisia maalauksia turkulaisista rakennuksista.

Wäinö Aaltosen Museossa hurmaa katsojan aisteille tarjoaa HC Berg, jonka teoksia muuten löytyy myös Turun uudehkon pääkirjaston ulkoseinästä. Bergin teokset tutkivat valoa ja näkemisen prosessia. Harvoin voi olla yhtä varma oivalluksen ja haltioitumisen kokemuksesta kuin Bergin teosten keskellä. Elokuun loppupuolelle asti esillä on myös Tuomas A Laitisen teoksia, joihin kuuluu esimerkiksi pääjalkaisille tuotettuja lasiveistoksia.

Turussa kannattaa siis viettää jokunen loppukesän päivä, ellei ole vielä ehtinyt koluta läpi kaikkea.


Aiheeseen liittyvät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page