Jutun kuvissa esiintyy ainakin seuraavien taiteilijoiden töitä 0'05" Rafael Wardi, Reidar Särestöniemi, Carolus Enckell 0'11" Hanna Vihriälä: Pyhäjoki, Suvanto 0'24" Mammu ja Pasi Rauhala 0'29" Kaisu Koivisto: Megatrofee 0'33" J.A. Juvani: Strawberry Ice Cream (On a Diet) 0'43" Hanna Vihriälä: Pyhäjoki, Suvanto 0'50" Tuomas Korkalo: Mielenosoitus 0'53" Johanna Rojola: Hiilinielu 1'11" Sakari Kannosto: Riders of the Cursed Earth 1'25" Minna Kangasmaa: Musta tuntuu III 1'30" Mammu ja Pasi Rauhala: Kaiken se kestää 1'47" Sanna Haimila: Häiritseviä tekijöitä 1'51" Anna Estarriola: Reincarnation alert 1'56" Aimo Katajamäki: Batman suree 2'01" Taiteilijakollektiivi Kunst: Final Tours - lopunajan matkatoimisto 2'15" Teuri Haarla: Teurin amateurinen Biokänni salissa sallii torjutun paluun 2'25" Johanna Rotko: Eläviä kuvia, hiivagrammeja 2'38" Stina Aletta Aikio: Itkutammi 2'44" Arttu Nieminen: Awareness 3'19" Roope Itälinna 3'24" Harri Pälviranta: Puolustusvoimat tiedottaa 3'36" Camilla Vuorenmaa 3'42" Berit Talpsepp-Jaanisoo: The Sphinx 3'56" Sauli Miettunen: Lähiö 4'03" Tuomas Korkalo: Mielenosoitus Lisäksi esitellään seuraavat museot ja näyttelyt 4'06" Serlachius Museum Gustaf 4'13" Serlachius-Museo Gösta 4'18" Lennart Segerstrålen freskot 4'21" Paperiperkele-näyttely 4'30" Olli ja Bucklan -näyttely Mahtava ja monipuolinen Mänttä (videon spiikkiteksti)
Tänä kesänä taiteenystäviä hemmotellaan. Fiskars sai biennaalinsa, josta IKITOMUSSA on oma juttunsa. Amos Rexissä avautui juuri Ars Fennica -näyttely. Lisäksi tavallisesti luotettavana pitämämme tahon mukaan Purnun "Lumous" -kesänäyttely on huippulaatuinen, ja Rauman triennaali kovatasoinen sekin. Yritämme tehdä raporttia niistäkin pikapuoliin.
Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Viikonloppuna avattiin Mäntän kuvataideviikot, ja Marja Helanderin kuratoima näyttely vakuuttaa monipuolisuudellaan. Helanderin mukaan teemaksi oli ensin ehdolla antroposeeni; teollistumisen myötä alkanut kiistelty geologinen epookki, jonka aikana viimeistään ihmisen vaikutus planeetan syvärakenteisiin on alkanut näkyä. Prosessin myötä teema kuitenkin laajentui käsittämään geologisen lisäksi myös lajin ja yksilön aikajänteitä. Niinpä teema, Ihmisen aika, voi viitata yhtä hyvin ihmislajin aikaan ja vaikutukseen planeetallemme kuin yksilön elämänkaareenkin. Ratkaisu toimii.
Vaikka luontosuhde ja lajienvälisten suhteiden ja vuorovaikutuksen tutkiminen onkin nyt pinnalla, ihmisen toiminta motiiveineen kumpuaa aina myös henkilökohtaisesta kokemuksesta. Teema tarjoaa mahdollisuuksia tarkastella sitä kerroksellisesti, monessa valossa. Samalla vältetään pahin tendenssimäisyys, vaikka välillä tuntuu että olosuhteet jo sitäkin vaatisivat. Katastrofin uhka on todellinen ja kiireellinen, eikä siitä pelkällä hienovireisellä merkitystasojen tutkimisella päästä. Mutta, mikä merkityksellisintä, sitä ei myöskään voida ratkaista näitä tasoja laiminlyömällä.
Vaikka hälyttävä tilanne leijuu taustalla koko ajan, Mäntän näyttely on samalla myös täynnä toivoa, huumoria ja turpeentuoksuista elämänvoimaa. Pekilon näyttelyhallit ovat mainio paikka reflektoida omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan suhteessa ristiriitaisen tragikoomiseen aikaamme.
Mäntässä kannattaa ehdottomasti pyrkiä viettämään aikaa, sillä 55 taiteilijan tai taiteilijaryhmän teoksissa riittää koettavaa ja pohdittavaa helposti tuntikausiksi. Me esimerkiksi vietimme illan avajaisissa ja pysyttelimme Mäntässä myös seuraavan päivän. Osallistuimme onneksemme Helanderin vetämälle esittelykierrokselle, joka sai miettimään, miksi ihmeessä sellaista oheismateriaalia ei vieläkään näe videoina jokaisen vähänkään laajemman näyttelyn yhteydessä. Kuraattorin esittely avasi sekä valittujen teosten taustaa ja merkityksiä että tietenkin Helanderin itsensä ajattelua mukavan rosoisella ja jutustelevalla tavalla.
Meidän osaltamme näyttely ei tyhjentynyt vielä teosten parissa viettämiemme yhteensä noin kuuden intensiivisen tunninkaan aikana. Pehmeänä laskuna kävimme vielä illalla kävelemässä Taavetinsaaressa, jossa oli kaksi näyttelyyn kuuluvaa teoskokonaisuutta.
Mänttään kannattaa siis varata kunnolla aikaa, varsinkin jos aikoo samalla reissulla käydä edes kursorisesti läpi Gustaf- ja Gösta -museot. Paperiperkele -näyttely kertoo elämyksellisen vakuuttavasti Serlachiuksen tarinan, ja Olli ja Bucklan esittelee taiteilijapariskunta Eric O. W. Ehrströmin ja Olga Gummerus-Ehrstömin tarinan. Erittäin mielenkiintoisia nekin, ja ansaitsisivat ehdottomasti omat tarinansa.